Ruisrock-kilpailun voittajat haastattelussa

NetistäLainaa.fi järjesti kesäkuussa kilpailun, jossa pääpalkintona oli kolmen päivän liput Ruisrockiin. OIimme yhteydessä voittajiin festariviikonlopun jälkeen kuullaksemme miten Ruisrock 2018 sujui. Voittajat saivat kaksi lippua, joten heillä oli mahdollisuus ottaa festareille mukaan myös kaveri.

 

Rag'n'Bone Man säväytti

 

Jenna päätti lähteä festareille parhaan ystävänsä kanssa. Ulkopaikkakuntalaisena Turkuun saapuneet ystävykset käyttivät niin julkista Föli-liikennettä kuin festaribussiakin. Hauskana huomiona oli, että ensimmäisenä päivänä bussin täytti meteli ja riemu, joka laantui selvästi seuraavina päivinä. Liekö festariväsymyksellä tai lämpimällä kelillä ollut aihetta asiaan? Jenna kertoo busseissa olleen kohtalaisen lämmin, mutta välillä tukalistakin reissuista selvittiin hyvillä mielin.

 

Ruissi

 

Parasta yksittäistä ruissipäivää ei Jenna pystynyt mainitsemaan, sillä jokainen päivä täyttyi loistavasta festarifiiliksestä ja artistikattauksesta. Parhaana artistina ja oman reissun yhtenä kohokohtana Jenna mainitsee sunnuntain Rag’n’Bone Manin keikan.

 

"Rag'n'Bone Man oli jäätävän upea! Se soul, jäbän soundi ja taustabändi, parasta ❤"

 

Parhaiten Jennan mieleen Ruisrockista jäi musiikki, fiilis sekä liian pitkä ja hikinen jonottaminen. Ruisrock-taikaan kuuluu, että oli keli mikä tahansa Ruisrock-viikolla, paranee se vähintäänkin hellelukemiin ja auringonpaisteeseen perjantai-iltapäivään mennessä. Jennan ruisrock-viikonlopusta jäi muistoihin eritoten musiikista nauttiminen, todella kesäinen festarifiilis sekä laatuajan viettäminen parhaan ystävänsä kanssa.

 

Ruisrock 2018

 

 

Ruisrock täynnä rakkautta

 

Toinen Ruisrock-kilpailun voittaja oli Tuija, joka lähti festareille rakkaan savolaisen avomiehensä kanssa. Kuten Jenna ja hänen paras ystävänsä, saapuivat Tuija ja hänen avomiehensä Turun ulkopuolelta festareille. Pariskunta saapui Salosta junalla, ja jo Salon juna-asema oli aivan tupaten täynnä ruissikansaa. Ruisrock on eittämättä yksi festarikesän kovimpia festareita, ja se näkyy usein joukkoliikenteessä lähes ympäri maan.

Turun keskustassa napattiin hieman ruokaa, jonka jälkeen pariskunta siirtyi kävellen kohti Ruisrock-aluetta. Sunnuntaina festareille tultiin autolla, joka jätettiin mahdollisimman lähelle aluetta, ja loppumatka käveltiin nauttien kelistä.

 

ruisrock 2018

 

Festaribussien lisäksi suurin osa festarikansasta siirtyy pyörillä festarialueelle. Etenkin kun kelit ovat kohdillaan, tarjoaa jokiranta, turun linna ja kauniit puistotiet Ruissalossa todella hienon reitin. Tällä reitillä voi myös tehdä tuttavuutta samanhenkisten juhlijoiden kanssa. Matkaa festarialueelle on keskustasta vain noin 8 km, joka taittuu pyörällä puolessa tunnissa.

Tuija mainitsee sunnuntain parhaana ruissipäivänä. Artistikattaus oli ehdottomasti paras. ”ALMA ja N.E.R.D ihan ykköset”. N.E.R.D nousi artisteista muiden yläpuolelle.

 

”…se ääni on vaan jotain uskomatonta. Keikalla oli paljon väkeä ja jengi oli täysillä mukana koko setin.”

 

Ruissi 2018

 

Parhaiten festareilta jäivät mieleen ihanan lämmin ja helteinen ilma, todella hyvä fiilis ja iloiset ihmiset. Myös keikat olivat todella mukaansatempaavia. Festarifiilis ja kesäinen keli oli asia joita molemmat Ruisrock-kilpailun voittajat toistivat useaan otteeseen. Ruisrock-taika piti siis jälleen kutinsa.

 

Ruisrock-kilpailu

 

Parhaana muistona Tuijalle jäi kuitenkin selkeästi se, että kyseessä oli pariskunnan ensimmäinen yhteinen festari.

 

”Meidän yhteinen ensimmäinen rokki. Täyttä rakkautta!”

 

Ruissi 2018

 

 

Ruisrock-kilpailun yhteenveto

 

Olemme todella iloisia siitä, että Ruisrock-kilpailun voittajat pääsivät nauttimaan unohtumattomasta Ruisrock-viikonlopusta. Moni jättää osallistumatta kisoihin, koska ei kuitenkaan koskaan voita. Tämäkin kilpailu osoitti kuitenkin sen, että aina joku voittaa, ja osallistuminen kannattaa aina.

Iso kiitos vielä Jennalle ja Tuijalle mukavista tarinoista ja upeista kuvista! Kiitos myös kaikille teille, jotka osallistuitte kisaan vaikkei voitto tällä kertaa osunutkaan kohdallenne.

 

 

ruisrock-kilpailu