Lainaa netistä ilman vakuuksia

Verkkokauppa kasvaa jatkuvasti. Nykyisin jo yli 40 % suomalaisista shoppailee netistä joka kuukausi, postin pakettitoimitukset rikkovat ennätyksiä lähestulkoon vuosittain ja eläkeikäisetkin ovat heränneet tekemään ostoksia verkkokaupoista. Suosituimpia ostoksia ovat vaatteet, kodin elektroniikka ja kauneuteen ja terveyteen liittyvät tuotteet. Paras shoppailusesonki on joulukuussa, jolloin jouluostokset kasvattavat myös verkkokauppojen ostoksia.
Ystävänpäivällä on erilaisia merkityksiä. Perinteisesti Suomessa on juhlistettu ystävyyttä, mutta joillekin ystävänpäivä tarkoittaa amerikkalaiseen tapaan rakastavaisten juhlaa. Joka tapauksessa ystävänpäivä on monelle merkityksellinen päivä, jolloin muistetaan rakkaimpia. Onneksi ystävänpäivänä ajatus on tärkein, eikä lahjaa varten tarvitse törsäillä.
Säästöjen kartuttaminen on loistava tavoite uudelle vuodelle. Voit pistää rahaa talteen esimerkiksi pahan päivän varalle, eläkepäiviä varten tai johonkin suurempaan hankintaan. Useimmiten säästämisen voi aloittaa tinkimättä kuitenkaan elintasosta. Lue nyt kokoamamme vinkit uusiin säästösuunnitelmiin.

Ajankohtaista lainapalvelussamme

Olemme uudistaneet lainapalvelumme, joten lainan hakeminen on nyt entistä kätevämpää. Samalla online-palvelumme on saanut uusia toimintoja ja ulkoasu on suunniteltu selkeäksi ja käyttäjäystävälliseksi.
NetistäLainaa.fi palvelee sinua läpi joulun lähes normaalisti. Lainapalvelumme on avoinna ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä, mutta joulun alla asiakaspalvelumme puhelinpalvelussa on pieniä muutoksia.
S-pankin yritysasiakkuudet ovat siirtyneet Oma Säästöpankille. Jatkossa S-pankkiin tehdyt nostot maksetaan toisen pankin tililtä, minkä vuoksi rahat ovat vastaanottajalla perillä yhden pankkipäivän kuluessa. Mikäli sinulla on tili toisessa pankissa, suosittelemme olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme.